UUSI LAPUAN LIIKE
Lapualaiset ovat aikaan saavaa porukkaa. Nyt on nostettu kansanliike venäläisten opiskelijoiden puolesta.
On selvää, että tehtyjä sopimuksia on noudatettava eikä niitä voi yksipuolisesti muuttaa tai irtisanoa. Muutoin koko sopimusoikeudella ei olisi merkitystä. Tässä tapauksessa sopimuksen purkamispaineet tulivat Opetusministeriön vaatimuksesta - näin otaksun. Miksi Opetusministeriö halusi puuttua asiaan? Todennäköisesti siksi, että Lapuan venäläisopiskelijoiden kanssa tehty sopimus takaa venäläisille opiskelijoille paremmat taloudelliset ehdot, ainakin alle 20 -vuotisiin suomalaisopiskelijoihin nähden.
Toisen asteen ammatillisessa koulutuksessa opiskelijan opintososiaaliset edut ovat voimassa viiden päivän jaksoissa, ellei viikonloppuna ole opetussuunnitelman mukaista koulutusta. Siten viikonlopun eläminen ja asuminen jää opiskelijan itsensä kustannettavaksi. Opintorahaan oikeutetut, siis vanhemmista riippumattomat 20 -vuotiaat voivat kustantaa viikonloppuelämisensä opintorahalla. Entä alle 20 -vuotiaat, jotka eivät saakaan opintorahaa? Joko vanhemmat avustavat tai työllä on hankittava tarpeelliset varat.
Tässä on se syy, miksi Opetusministeriö on ohjeistanut koulutuksen järjestäjiä. Tilanne on kiusallinen siksi, että koulutuksen järjestäjä on mennyt tekemään venäläisopiskelijoiden kanssa sellaisen sopimuksen, joka asettaa osan suomalaisopiskelijoista venäläisopiskelijoita huonompaan asemaan. Näinhän ei pitäisi Suomen kustantamassa ammatillisessa koulutuksessa suinkaan olla.
Mitä pitäisi tehdä? Ehdottakaa blogin lukijat omaa ratkaisuanne.
Raimo Jenu
tiistai 14. huhtikuuta 2009
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti